Arvostelut | Teksti: Jarkko Sikiö | Julkaistu: 13.10.2008 klo 20:30:00 | Luettu: 5224 kertaa

Tex Willer: Mefiston poika

Lännentarinoissa konnat toimitetaan pysyvästi saapasmäen multiin. Mustaan magiaan perehtynyt velho, Mefisto, päätyy hänkin viimein manan majoille. Viimeisinä elon hetkinään hän tavoittaa poikansa, joka ottaa koston kylmän taakan harteilleen.

Tex Willer kavereineen saa jälleen vastaansa hornan voimat. Nämä eivät tunnetusti vähästä hätkähdä, eivätkä siten myöskään lakoa pirullisten juonien edessä kuten vähäisemmät miehet.

Velhoja on tänä vuonna esiintynyt ensin Luurankoylängön ja nyt Mefiston pojan sivuilla. Satunnainen lukija näkee molemmissa ripauksen italokauhun sävyttämää kalkkunahenkeä, mutta niillä on silti sijansa fanikunnan suosikkitarinoiden joukossa. Mefiston poika on näistä kahdesta merkittävästi parempi.

Tex Willer: Mefiston poika
(Nuova Ristampa 125–128, 1971)

<br>

Tarina: Giovanni Luigi "Gianluigi" Bonelli
Taide: Aurelio "Galep" Galleppini
Toimittanut: Asko Alanen, artikkeli Wade Koivurinne ja Janne Viitala
Suomentanut: Renne Nikupaavola
Latonut: Janne-Matti Keisala / Graafinen suunnittelutoimisto Pisara Oy
Julkaisija: Egmont Kustannus Oy Ab
ISBN: 978-952-469-967-9
Painopaikka: SAF – Tiskarna Koper, Slovenia 2008
Ulkoasu: mv, 160 x 210 mm, 384 s., Sid.
Ovh: 19,90 €


Steve Dickard, eli Mefisto, tavattiin ensi kertaa tarinassa Santa Fen tuho. Kesällä julkaistussa Luurankoylängössä Willer kamppaili verivihollisensa kanssa toista kertaa. Mefiston pojassa isän kosto siirtyy pojan vastuulle. Perehtyessään pimeisiin voimiin ristimänimi, Blacky, väistyy uhkaavamman tieltä; pojasta tulee Yama.

Toimituksen ponnistus


Ilman toimituksen uurastusta Luurankoylänkö olisi päätynyt osaksi vaatimattomampaa Tex Willer Kronikka -pokkarisarjaa. Luurankoylänköä edeltänyt paholaismaisen velhon ensiesiintyminen ei kuitenkaan päätynyt koviin kansiin. Väliin jäivät myös Painajainen ja Viidakon murhenäytelmä.

Kovakantisten julkaisujen sarjaa olisi materiaalin puolesta tilaisuus jatkaa, vaikka toistaiseksi sivuutetut tarinat eivät niihin jatkossakaan päätyisi. Edessä kun ovat vielä Yaman paluu ja Mefiston varjo. Mefisto! sen sijaan on liian tuore uudelleenjulkaistavaksi.

Villin lännen taikaa


Luurankoylänköä lukiessa on pakko suhteuttaa tarina aikakautensa asenneilmastoon, joka nykymittapuun mukaan tuoksahtaa pahasti ummehtuneelta. Tarinakin muuttuu varsin höperöksi venyessään draaman luonnollisen kaaren ohitse. Mefiston pojan sen sijaan voi kahlata lävitse pikkupoikamaisella innolla, kun sivumäärältään mittava paketti pysyy tiukasti Giovanni Luigi Bonellin (22.12.1908–12.1.2001) käsissä.

<br>

Mefiston poika ei ole mikään poikien jännityskertomus, vaikka edeltäneet tapahtumat kertaakin hilpeä luurankoveijari. Seikkailun sävy nimittäin synkkenee nopeasti. Erityisesti Mefiston loppu on verta hyytävä ja voimakas koston teema painostaa kokonaisuutta ilman keventäviä elementtejä.

Veitsenheittäjänä aloittanut Yama on isäänsä maanläheisempi hahmo. Apunaan tällä on Loa, voodoo-papitar, joka tahtoo oman osansa koston hedelmistä. Kaksikon motiivit antavat tarinalle roimasti sen vaatimaa uskottavuutta.

Oikea liike oli myös maustaa velhotarina voodoon avulla. Tummanpuhuva, mustaa magiaa ja alkukantaista pelkoa huokuva rämeikkö toimii kauhuwestern-tarinan taustana perinteistä villiin lännen kuvastoa paremmin. Oli Galepin, eli Aurelio Galleppinin (28.8.1917–10.3.1994), kuvituksesta mitä mieltä hyvänsä, tunnelmointi öisellä rämeellä ja Floridan Tampan kujilla vain yksinkertaisesti toimii.

Kovakantinen raskassarjalainen


Yama ja Loa juonittelevat
Yama ja Loa juonittelevat
Mefiston poika vastaa sivukooltaan nykyistä kioskisarjaa, mutta laadultaan se edustaa Tex Willer -julkaisujen raskasta sarjaa. Järkälemäinen Mefiston poika täräyttää napakan alakoukun, kun hinta-laatusuhdetta verrataan kutistettuun Kronikat-formaattiin.

Klassikkostatuksestaan huolimatta Mefiston poika on epätyypillinen lännentarina. Sellaisten ystävät ovatkin todennäköisesti vain mielissään, kun välttyvät kohtaamasta tätä kauhuwestern-tarinaa Kronikoiden sivuilla. Vannoutuneet willeristit sen sijaan voivat olla tyytyväisiä kovakantiseen uusintajulkaisuun. Lisäksi tätä italokauhun perinteiden jatkajaa pystyvät kakistelematta lukemaan nekin, jotka eivät tavallisesti lännentarinoihin koske.


Kuvat © 2008 Bonelli/SAF
Luurankoylänkö, Egmont 2008
Luurankoylänkö, Egmont 2008
Kuuma iltapäivä, Egmont 2007
Kuuma iltapäivä, Egmont 2007



Keskustele Tex Willeristä Kvaakissa.


Mefiston ja Yaman esiintymiset Tex Willer -seikkailuissa:
  • Santa Fen tuho (1949, suom. 7/1954 ja 1–2 ja 16/1999)
  • Luurankoylänkö (1958, ensisuom. 4–6/1974)
  • Painajainen (1965, suom. 9–10/1977)
  • Viidakon murhenäytelmä (1967, suom. 3–5/1980)
  • Mefiston poika (1971, ensisuom. 4–7/1982)
  • Yaman paluu (1974, suom. 7–9/1982)
  • Mefiston varjo (1982, suom. 11–15/1983)
  • Mefisto! (2002, suom. 15/2002–2/2003).

Kovakantiset Tex Willer -julkaisut:

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali