Vierailuni Nissisen maailmaan

Jyrki Nissinen: Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa
ISBN 978-952-99699-9-9
128 sivua, A5, mv. Zum Teufel 2008
Taitto: Maija Rajala
SVH: 12,00 eur

Jyrki Nissisen uusi kokoelma-albumi jatkaa siitä, mihin kokoelma “Nuolee kuin eläin sipsiä” jäi. “Kaikki vierailuni italialaisessa kodissa” kokoaa yhteen “Vierailuni italialaisessa kodissa” -omakustanteet vuosilta 2000–2004 (Munakustannus). Mukaan on mahtunut lisäksi noin 60 sivua muita, sekä luonnoslehtiöön tarttuneita kuvituksia, että sarjakuvia samalta ajanjaksolta.

Perinteisessä kerronnassa tarina pohjustetaan esittelemällä hahmot ja niihin liittyvät tapahtumapaikat. Samalla annetaan lukijalle vihjeitä tulevasta ja aikaa samaistua päähenkilöihin ja paikkoihin. Lukijalle muodostuu odotuksia siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi – syntyy tietty “odotusten piiri”.

Jyrki Nissinen rikkoo tahallaan tätä kaavaa. Tarina pohjustetaan ja hahmot esitellään, mutta mitä heille sitten tapahtuu, onkin yhdistelmä taitelijan mielikuvitusta ja halua viedä tarinaa outoon suuntaan.

Unenomainen kerronta ja tajunnanvirran logiikka eivät päästä lukijaa helpolla. Päähahmoista saattaa tulla sivuhahmoja tai heidät voidaan hylätä kokonaan, tarinan sivujuonteesta tulee pääjuonne tai uusi tarinalinja jyrää alkuperäisen.

Parhaimmillaan lukija yllättyy ja kiinnostuu, huonoimmillaan taistelee ymmärryksestä ja yrittää pysyä ajatuksenjuoksussa mukana. Päähenkilöt jäävät helposti etäisiksi ja enemmän kuriositeeteiksi, sillä lukija ei niin helposti samaistu heihin. Tällainen kerronta on parhaimmillaankin uhkapeliä, lukija helposti hylkää tarinan ennen kuin on antanut sille tarpeeksi aikaa.

Nissisen viiva on paksua ja rentoa, tyyli helposti tunnistettavaa. Julkaisussa nähdään kokeiluja erilaisilla tyyleillä ja sekä kerronnan että piirrostyylin kehittymistä vuosien varrella. “Vierailuni” tarjoaa kurkistuksen monien hahmojen ja tarinoiden maailmaan ja avaa entisestään Nissisen ajatuksenjuoksua.

Pääosin tarinat ovat lyhyitä, muutaman sivun kokonaisuuksia, välähdyksiä absurdeihin universumeihin, hahmoihin ja heidän sielunelämäänsä. Tyyli on tinkimättömän underground, eikä haluakaan syleillä valtavirtaa.

Omaperäiset ratkaisut kiehtovat tai kummastuttavat. Ehkä juuri siksi tähän on helpompi jäädä koukkuun, sillä Nissinen luo uutta ja vieläpä omalla tavallaan. Kuten tekijän kommenteista voi todeta, lopputulos on joskus tekijälleenkin yllätys.

Kati Kovacs toteaa esipuheessaan: “EVVIVA L’ASSURDO SUPERREALISMO!” Minä totean: “Check it out, saatat tykätä.”

Keskustele Jyrki Nissisen tuotannosta Kvaakin foorumeilla.