Uutiset | Teksti: Jukka Laine | Julkaistu: 08.08.2008 klo 06:40:49 | Luettu: 1990 kertaa

EC-taiteilija Jack Kamen kuoli

Jack Kamen syntyi vuonna 1920 Brooklynissä, New Yorkissa ja kuoli 5. elokuuta tänä vuonna syöpään. Kuvittajan työnsä hän aloitti pulplehtien parissa. Pulpit olivat kuitenkin mennyttä Jackin vapauduttua sotapalveluksesta. Kamen siirtyi piirtämään sarjakuvia, ensin Fiction House -kustantamolle. Häntä pidettiin erityisesti taitavana kauniiden naisten piirtäjänä.

Tämäntapainen taitaja työllistettiin tuohon aikaan yleensä romanttisilla sarjakuvilla, ja sellaisia Jack tekikin EC-yhtiölle siihen saakka kunnes yhtiö hylkäsi mm. romantiikan, ja alkoi tuottamaan kauhu-, scifi- ja rikossarjakuvia.

Kauhusarjakuvien ystävät eivät aina pitäneet Kamenin siististä tyylistä, joka ei heidän mielestään sopinut rujoihin kauhusarjakuviin, mutta EC:n toimittaja-kirjoittajat Bill Gaines ja Al Feldstein olivat sitä mieltä että sievät tytöt kansissa katseenvangitsijoina myivät hyvin lehtiä, ja enimmäkseen kansien lisäksi Kamen keskittyikin rikos- ja tieteissarjakuviin, joiden käsikirjoitukset Gaines ja Feldstein laativat Jackin piirrostyyli mielessään.

Jack Kamenin töitä ilmestyi Crime SuspenStoriesin useimmissa numeroissa ja myöhemmin aloittaneen Shock SuspenStoriesin jokaisessa numerossa. Samoin alkuaikojen scifilehdissä EC:llä nähtiin Kamenia usein.

Kun vanha EC-linja sai väistyä amerikkalaisen sensuurimielialan ja Comics Coden myötä, Jack sai piirrettäväkseen uuden Psychoanalysis-lehden, jossa esitettiin ihmisiä jotka makasivat kallonkutistajan sohvalla ja kertoivat ongelmistaan. Lehti kaatui nopeasti muiden uuden linjan lehtien kanssa. Psychoanalysis oli hienosti piirretty, kuten muutkin EC:n New Direction -linjan lehdet, mutta juonet olivat pitkäpiimäisiä. EC:n aika oli ohi.

Gaines päätti keskittyä MADiin, josta Kamen jäi pian pois, ja siirtyi mainospiirtäjäksi.

Jack Kamen laati vuoden 1982 Creepshow-elokuvassa vilahtaneet sarjakuvat, jotka olivat hyvin EC-maisia, kuten itse elokuvakin oli hatunnosto EC:lle.

Jack Kamenilla on kaksi poikaa, Dean ja Barton Kamen, jotka ovat omilla aloillaan tunnettuja ja arvostettuja osaajia.

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali