Uutiset | Teksti: Jukka Laine | Julkaistu: 03.04.2008 klo 18:34:31 | Luettu: 2031 kertaa

spx08 – 10-vuotisjuhlat Tukholmassa

Sarjakuvafestivaalin kymmenvuotisjuhlat ovat tähän asti suurin spx-festivaali. Mukana kiinnostavia sarjakuvantekijöitä kolmelta mantereelta. USA:n, Japanin ja Ranskan lisäksi vieraita saapuu paljon Ruotsista ja muista Pohjoismaista.Aasialaisen ja länsimaisen kulttuurin kohtaaminen!

Ohjelmistosta mainittakoon tapaamiset sarjakuvantekijäin kanssa, sarjakuva- ja pienlehtimarkkinat, digitaaliset sarjakuvat, manga, työpajat, luennot ja elokuvanäytännöt.

spx:n järjestää Serieteket, Kulturhusetin sarjakuvakirjasto, joka aloitti vuonna 1998 tarpeesta saada aikaan kohtaamispaikka pienkustantamoille ja omien pienlehtien tekijöille. Siitä alkaen spx on jatkuvasti kasvanut ja laajentanut yleisöään. Tänään spx on ensisijainen kokoontumistapahtuma Sarjakuvaruotsille: Piirtäjille, kirjoittajille, lehdentekijöille, kauppiaille, kustantamoille ja kaikille muillekin yhdeksännestä taidemuodosta kiinnostuneille. Samoin on erityisiä tapahtumia mm. espanjan- ja saksankielisten maiden sarjakuvista.

Stan Sakai (USA)
Japanissa syntynyt, uransa luonut Yhdysvalloissa. Eräs amerikkalaisen vaihtoehtosarjakuvatuotannon peruspilareista, joka on vuodesta 1984 piirtänyt suositun, miekkaa heiluttavan samuraijäniksen Usagi Yojimbon historiallisesti autenttisia seikkailuja.

Edmond Baudoin (FRA)
Karhean siveltimenkäytön sekä mustan ja valkoisen kontrastin mestari, joka on kuulunut ranskalaisen sarjakuvan eturiviin 1980-luvun alusta asti. Hän on toiminut myös taideprofessorina Québecin yliopistossa.

Jacqueline Berndt (JPN)
Manga-asiantuntija, taide- ja mediatutkija Yokohaman yliopistossa ja eräs aiheen eturivin asiantuntijoita maailmassa.

Liv Strömquist (SWE)
Tunnettu satiirisista feministisarjoistaan, joita ovat julkaisseet mm. Bang, Dagens Nyheter, Aftonbladet ja Galago. Livin debyyttiteos oli "Hundra procent fett", 2005. Seuraavat työt, eroottinen "Drift" (piirtänyt Jan Bielecki) ja viimeisin kokoelma-albumi "Einsteins fru" ovat saaneet runsaasti huomiota ruotsalaisessa mediassa.

Joanna Rubin Dranger (SWE)
Hyvin myyneillä sarjakuvaromaaneillaan "Fröken Livrädd & Kärleken" ja "Fröken Märkvärdig & Karriären" valloittanut paikkansa melankoliaa vaalivien ruotsalaisten sydämissä. Tänä vuonna hän on ajankohtainen kirjallaan "Lyckostpulvret" eikä myöskään vähiten näyttelyllään "Fröken Livrädd på Sergels Torg" Kulturhusetissa.

Muita vieraita (SWE, ellei toisin mainita):
Chris Staros (Top Shelf, USA), NouNouHau-ryhmä (Motonobu Hattori, Hiroyuki Huwatasi, Kaori Kuniyasu, Dai Okazaki ja Ryoji Shibasaki, JPN), Nina Hemmingson, Thomas Olsson, Marcus Nyblom, Loka Kanarp, Kim W. Andersson, Naomi Nowak, Knut Larsson, Niklas Asker, Kaisa Leka (FIN), Marko Turunen (FIN), Simon Gärdenfors, Patrick Norrman, Ulli Lust (GER), Kristian Huitula (FIN), Amanda Vähämäki (FIN) Ola Skogäng.

Lisätietoja: Anna Danielsson, tiedotussihteeri, puh. 08-508 313 98
e-mail anna.danielsson@kulturhuset.stockholm.se
Anna osaa ruotsia tai englantia.

Keskustele festareille menosta täällä.
spx08

päivitetään tarvittaessa,
käännetty spx08:n tiedotteesta / JL

Tekstissä esitettyjen kuvien, tuotemerkkien ja hahmojen tekijänoikeudet kuuluvat haltijoilleen. Itse tekstin tekijänoikeudet ja -vastuut kuuluvat kirjoittajalle. Tekstiä lainatessa pyydämme ilmoittamaan vähintään kirjoittajan ja palvelun nimen, online-lainauksissa myös linkin palveluun tai suoraan tähän tekstiin.

Bookmark and Share

Mainos:

Yhteistyössä:




© Copyright Kvaak.fi - sarjakuvaportaali